Raiskaus mielletään hyvin usein, joksikin mitä tapahtuu festareilla, kaljateltan taakse sammuneille tytöille, tai väärällä seudulla pimeille kujille eksyneille turisteille.(Eikä seuraavan kirjoituksen todellakaan ole tarkoitus vähätellä edellämainittuja raiskauksia, tai muita väkivallantekoja!)
Mutta, entäpä, jos se tapahtuu omassa kodissa?
Itselleni sitä sattui niin monta kertaa, etten jaksa edes yrittää lasken, kymmeniä kertoja joka tapauksessa.
Miten sitten on mahdollista raiskata ketään kotonaan? Kyllä se on, Jos ihmistä (uhri tässätapaussa) on alistettu henkisesti pidemmän aikaa, kuukausia, tai jopa vuosia. Silloin on henkisesti siinä tilassa, ettei voi ja/tai uskalla laittaa vastaan, ei suullisesti eikä varsinkaan fyysisesti tilanteessa jossa toinen vaatii seksiä, vaikka ei sitä itse halua.
"20 luku. Seksuaalirikoksista
1 §. Raiskaus. Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka pelkotilaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa hän on kykenemätön puolustamaan itseään, käyttämällä puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.
Yritys on rangaistava."
Eli, kuten lakikin sanoo, "taikka pelkotilaan.." Raiskauksessa ei aina siis todellakaan ole kyse fyysisestä väkivallasta.
Itselläni tilanne oli nimenomaan tuon kaltainen, pelkäsin ja tiesin, että jos koettaisin laittaa vastaan, joko sanallisesti tai fyysisesti, seuraukset olisivat paljon pahemmat.. Lyömistä, kuristamista, hakkaamista, potkimista, uhkaamista..
Koin siis parhaaksi olla hiljaa, ja antaa kaiken tapahtua. Koetin olla ajattelematta mitään, ja elää toivossa että ex-mieheni lopettaisi pian.
Jälkeenpäin oloni oli aina saastainen, eikä se niinkään johtunut fyysisestä loukkauksesta, vaan paljon enemmän siinä oli henkistä pahaa oloa.
Mietin usein vielä näin jälkeenpäin, että miksi annoin tilantee mennä noin pitkälle, ja miksi se meni niin pitkälle. Mutta, se kaikki nivoutuu suurimmaksi osaksi siihen henkiseen alistamiseen, juuri siihen Zombi-oloon, josta muutaman kirjoitus sitten mainitsin.
Hei. Luin koko blogisi läpi itkien, silkasta myötätunnosta. Elin itse samankaltaisessa helvetissä ja minulla ja exälläni on edelleen hovioikeudenkäynti edessä päin. Olen silti myös itse rohkaistunut kirjoittamaan omista kokemuksistani ja ehkä vähän hulluna ja typeränä teen sen omalla nimelläni.
VastaaPoistaEn tiedä mitä yritän tässä sanoa, kai vain sitä että vaikka sun kokemuksia oli rankkaa ja surullista ja ehkä ahdistavaakin lukea niin tuli jotenkin sellanen fiilis et hei jes mä en ole ainut. Älä käsitä väärin. Tuntui vain hyvältä saada ns vertaistukea näitä lukiessa. Huomasin myös että noista sun kirjoituksista on aikaa jo reippaasti ja olisi ollut mukava kuulla mitä sulle tänä päivänä kuuluu.. Että parantaako se aika?
Kaikenkaikkiaan toivon kaikkea hyvää sulle :)
Halutessasi löydät mun tarinani täältä:
Http://theblindleap.wordpress.com