Joulu, se alkaa lähestyä pikkuhiljaa, jouluhössötys ja sähellys, vaikka oikeastaan inhoan sitä, että kaupoissa soi joululaulut jo lokakuussa, mummot tappelevat viimmeisistä suklaarasioista, ja lapset kitisevät kuumissa toppahaalareissaan vanhempien koettaessa ostaa salaa barbeja ja legopaketteja..
Jotenkin kuitenkin tänävuonna kaikki on toisin.
Ehkä se johtuu siitä, että tämä on ensimmäinen joulu pitkään aikaan yksin. Aikaisemmat joulut olen viettänyt mieheni kanssa joko vanhempieni luona, hänen vanhempiensa luona tai mieheni tyttärien kanssa kotona.
En toki koskaan ole vihannut joulua, pitänytkin siitä, mutta, nyt alan silti ehkä entistä enemmän nauttia siitä. Saan tehdä juuri sellaisen joulun itselleni kuin itse haluan. Syödä silloin kuin huvittaa, avata paketit tai katsoa tv:tä kun haluan.. Tai käpertyä sohvaan ja nauttia lahjasuklaasta ja -kirjasta kynttilänvalossa.
Tämä joulutohina saa minut ajattelemaan jotain muuta, ja olen huomannut ensimmäistä kertaa kuukausin.. minähän hymyilen.
Vaikka en minä vielä ole valmistellut joulua itselleni, onhan siihen vielä kuukausi aikaa. Mutta, jo pelkkä ajatus siitä, ehkä osaan pitkästä aikaa nauttia joulusta :).
On silti omituista ne tunteet joita olen viimmeisen parin viikon aikana tuntenut, jostain syvältä sisimmästäni tulee muisto, että tältä tuntuu kun on hyvä olla, on hyvällä päällä ja hymyilyttää. Ehkäpä minäkin vielä löydän syyn jatkaa.
silti pelkään koko ajan, että tulee ja rikkoo tämän kaiken.. että joku mäjäyttää nyrkillä päin näköä, ja sirpaleet leviävät ympäriinsä. Koettaessani kerätä niitä, ja liimata takaisin kasaan, viillän sormeni auki, ja parantelen haavoja taas pitkään, yksin ja muilta salaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti